Matkalla anteeksiannon ja ymmärryksen äärelle. osa.1

Majuza vastanottaa saapujan hellään syliinsä tämän saapuessa pirttiin. Tyttö itkee syvältä, syvältä sydämestään. Nainen rauhoittaa ja antaa kaiken anteeksi hyväksyen. Hän on tiedostanut tämän tulevan tapahtuvaksi jonain päivänä.

Tyttö tuntee häpeää isäntää kohdatessa, joka itkee omalla tavallaan, samanaikaisesti valiten antaako mielensä vai sydämensä puhua tytön kohdatessa.

Olen kotona! Ja minua rakastetaan juuri sellaisena kuin olen, virheineni, anteeksiantaen"

Takana tytöllä on pitkä, pitkä matka kylmyydessä, pimeydessä, vaihtuvissa sääolosuhteissa.

Hänessä on jääräpäisyyttä ja toisinaan haluttomuutta kuulla sisintään. 

Mukanaan reki, jossa on hänen koko omaisuutensa, sekä Kaiuma. Poro auttaa tyttöä kulkemisessa, antaa suojaa ja lämpöä sääolosuhteiden vaihteluita vastaan. Poro vetää tyttöä pulkassa, kun omat jalat eivät enää jaksa kannatella. 

Jopa Kaiuma hetkittäin toivoo, että hän antaisi periksi, mutta hän ei tee sitä. Tyttö on päätöksensä tehnyt.

Tyttö on nuori, jääräpäinen ja vahva luonne. Itsenäinen ja toisinaan itsekäskin, hetkittäin haluton kuuntelemaan. Tyttö, joka kuitenkin havahtui kuuntelemaan. Tyttö nimeltä Stinat.

Hän on tehnyt matkaa kohti tuntematonta, elämää vahvasti kokien. Hän on elänyt kuunnellen syvällä sisimmässään intuition ohjaamaa ääntä, sitä, joka ei ole silmin nähtävissä. Hän on päättänyt, todella päättänyt kulkea läpi niin fyysisesti kuin psyykkisesti raskaan matkan ja edetä vaikka hammasta purren. Syvällä sydämessään hän on tuntenut kulkevansa oikeaan paikkaan. Sisällään hänellä on valtava luottamus, joka nousee ja nostaa hänet joka kerta epätoivon pyrkiessä ottamaan vallan.

Hän saapuu viimein paikkaan, jossa on rinteen uumenissa käsin veistetty hirsimökki katetulla sisäänkäynnillä.

Kävellessään ovea kohti jännittäen, kuitenkin varmuutta tuntien, hän kuulee sisältään ääneen: "tässä minä nyt olen". 

Ovi on auki ja narisee sitä avatessa. Tyttö ravistaa lumet vaatteistaan ja kopauttaa lumet kengistään. Kaiuma laskeutuu lepäämään reen äärelle.

Tyttö kuulee sanat, vielä ketään näkemättä: - Tulithan sinä viimein, olemmekin odottaneet sinua, Stinat.

Samassa vanha nainen kävelee rauhallisesti hämmentämään soppaa katsomatta tyttöön kertaakaan.

Isäntä astuu samassa hetkessä kammarista, tietämättä kuka pirttiin saapui. Nähdessään tytön, hän katsoo hetken pidempään ja asettuu laverille istumaan, samalla jotain mumisten saamatta kenenkään sanoista selvää. Hän jatkaa muminaa ja pikkuhiljaa mumina muuttuu sävelmäksi, hyräilyksi ja sanoiksi.

Tyttö vilkaisee vanhaa naista alta kulmien, joka ei edelleenkään ole ottanut katsekontaktia. Tuntien, aistien kuitenkin hänen lempeytensä, rakkauden ja hyväksynnän.

Isäntä jatkaa ja ottaa vierestään rummun, jota alkaa soittamaan ääntelyiden mukana.

Vanha nainen ohjaa tytön pirttipöydän ääreen tarjoten kupillisen lämmintä soppaa, niin lämmintä ja ihanan tuoksuista. Kiittäen tyttö nyökkää, nöyränä, yrittämättäkään ottaa katsekontaktia naiseen.

Levollisen hiljaisuuden vallitessa tyttö syö soppaansa ja kyyneleet valuen poskilla, tuntien häpeää, äärettömästä levollisuudesta ja rauhan tunteesta huolimatta.

Samanaikaisesti kaikkea tuota sekä ottamaen vastaan miehen lähettämää viestiä ja hoitoa, jota hän rummutuksellaan ja äänillään tuottaa. Mies puhdistaa tyttöä, kaikelta epäpuhtaudelta, kenenkään puhumatta tai ottamatta toisiinsa katsekontaktia.

Soppa antaa voimaa ja ravitsee pitkän matkan kuluttamiselta. Hän on todellakin kotona! Pyyteettömän rakkauden ympäröimänä, omana itsenään!

Kuuntele minua! Kuuluu lopulta naisen suusta. Jämäkkyydellä, silti niin rakkaudellisesti ja ohjaavasti. Tyttö valpastuu ja keskeyttää syömisen.

Hän jatkaa: - Annoitko pois sen mitä et tarvitse? Annoitko ihan kaiken?

Tyttö ei täysin ymmärrä, eikä saa kiinni mistä ei olisi luopunut tai mistä olisi tullut luopua.

Rummun soitto jatkuu vielä hetken. Istuen pöydän ääressä ja pohtien, mitä on jäänyt huomaamatta? Tuntien, se ei ole mitään konkreettista, jotain muuta...

Ajatuksia, toimintatapoja, tunteita, anteeksiantamista..

Mitä on jäänyt antamatta anteeksi? Jatkaen pohdintaa.

Nainen seisoo selkä tyttöön päin tehden omiaan ja odottaa. 

Aikaisemmin vastaavanlainen tilanne olisi aiheuttanut ahdistusta, joka pysyy nyt poissa. Tytön omavoima säilyen samanaikaisesti tunnustelen.

Mieleen nousee sana kerjäläinen?...

Tyttö miettii. Hänen pyytämä apu, jota hän ei saanut, itsekkyydestäni! Hän olisi halunnut vain syötävää ja pidin itsekkäästi koko limpun itselläni! 

...Ajatellen, että tarvitsisin kaiken matkallani, jaksaakseni pitkän tien. En tarkoittanut pahaa, mietin ainoastaan omaa selviytymistäni jaksaakseni, Ollen itsekäs! 

Hetken tunnusteltua Stinat oivaltaa.

Antamalla osan limpusta, matkani olisi ollut kevyempi. Matkani olisi mukautunut ruokamäärän mukaisesti. Ruokaa vähemmän matkassa vastavirtaakin olisi ollut vähemmän. Mahdollistaen jaksamisen perille, perille pääsyn kevyemmin, ymmärrän sen nyt!

Tytön puhuessa tuota kaikkea ääneen hämmennyksissään, miten ei ymmärtänyt tuota. Häveten ja toivoen, että mies sai syötävää joltain, siinä hetkessä huomaavaisemmalta.

Edelleen istuessa pöydän ääressä, hyvin hämmennyksissään soppa kulhoa tuijottaen, tyttö kuulee vanhan naisen vielä sanovan:

-Ota tästä opiksesi. Anna kädestäsi sitä tarvitsevalle. Kaikille riittää kaikkea. Luovu itsekkyydestä ja mahdollista onnea ja iloa kaikille sitä pyytäville ja ennen kaikkea sitä tarvitseville. Anna nyt itsellesi anteeksi ja muista, elämä antaa ja elämä ottaa. 

Ole armollinen itsellesi ja huomio muita.

Voit tunnustele tätä sanomaa nyt aikasi Stinat, niin jatketaan sitten..